TIEDOTE, vapaa julkaistavaksi 29.8.2009



Athenis Finlandiae toistamiseen menestys



Jyväskylässä 22.-29. elokuuta 2009 toista kertaa järjestetyn vuosittaisen Athenis Finlandiae –kulttuuritapahtuman runsas ohjelmatarjonta houkutteli viikon aikana viime kesään verrattuna yli kaksinkertaisen kävijämäärän. Aamupäivisin ja iltaisin järjestetyt antiikin kreikan ja latinan kielikurssit olivat loppuunmyydyt ja ilmaiset antiikin kulttuuriin perehdyttävät yleisöluennot kiinnostivat osallistujia yli odotusten. Täydelle salille esiintynyt Kari Tapio herkisti naiset kyyneliin tunnelmallisessa Välimeren konsertissaan.

Tapahtuma kutsui koolle Jyväskylän yliopiston Musicalle ja päärakennukseen koko kansaa ikään ja sukupuoleen katsomatta, ja ajateltavaa tapahtuman tiimoilta jäikin yleisölle runsaasti. Harjun vesitornista kantautuva perinteikäs iltasoitto ”Laulu synnyinseudulle” kuultiin tapahtuma-ajan poikkeuksellisesti Hannu Ikosen johtaman Studio-kuoron esittämänä ja tohtori Erkki Palménin latinaksi kääntämänä "Elogium regionis natalis".

Humanismin arvo on syytä pitää mielessä jatkuvasti kehittyvässä maailmassa, sillä muutosten keskellä kestävä ja arvokas korostuu, totesi tapahtuman virallinen suojelija Opetusministeri Henna Virkkunen. Jyväskylässä, Suomen Ateenassa, on vahvat kulttuurilliset juuret, joita Athenis Finlandiae –tapahtuma entisestään vahvistaa. Tapahtumassa vieraillut kahdeksaa eri maata edustanut toimittajaryhmä näki tapahtuman ja Jyväskylän mahdollisuudet kehittyä kansainvälisesti kiinnostavaksi erikoismatkailu-kohteeksi.

Jokaiselle jotain -periaate tulee säilymään kantavana ajatuksena myös jatkossa. Seuraavan kerran antiikin kielen ja kulttuurin pariin palataan ensi kesänä 23.-28. elokuuta. Tämän vuoden tapahtumaan osallistuneilla, kuten myös kaikilla muilla aiheesta kiinnostuneilla, on mahdollisuus lähteä 27. toukokuuta 2010 Jyväskylästä suoralla charter-lennolla oppimaan antiikin kieltä ja kulttuuria sen autenttiseen ympäristöön Kreikkaan Skiathos-saarelle, missä on kuvattu maineikas Mamma Mia-elokuva.

Tapahtuman verkkosivuja www.athenisfinlandiae.com päivitetään pitkin tulevaa syksyä sekä ensi kesän ohjelmistolla, että otteilla tämänkesäisestä tapahtumasta. Asiasta kiinnostuneita pyydetäänkin tutustumaan rohkeasti sivujen sisältöön ja osallistumaan tapahtuman ohjelmatarjonnan kehittämiseen esimerkiksi sivulta löytyvän sähköisen palautelomakkeen avulla.

Musiikin, Kulttuurin ja Taiteen Edistämisyhdistys ry haluaa lausua kiitoksensa kaikille tapahtumaan osallisena olleille, vieraille ja yhteistyökumppaneille, sekä toivottaa kaikki tervetulleiksi seuraavaan Athenis Finlandiae -tapahtumaan 23.-28.8.2010. Tervetuloa - Bene adveneris!

******************************************************* Athenis Finlandiae 2008- Kansainvälisten mediavieraidemme tunnelmia.



Katso tai lataa hi-quality versio videosta täällä (QuickTime -video)

- Sören Viktorsson, Ruotsi - Sean Crowley, Englanti, BBC World - Marina Zatsepina, Venäjä - Attila Cser, Unkari, Reuters - Tetsuo Yoshimizumi, Japani - Denisa Udroiu, Romania - Arshad Farooq, Englanti - Nestor O.Jardin, President of Cultural Center of the Philippines



Copyright: ViihdeSallap oy
Musiikin, Kulttuurin ja Taiteen Edistämisyhdistys ry
mukutary(at)mukuta.fi
(kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään)
(all rights reserved)