Tiedote 28.8.2010 - Vapaa julkaistavaksi

Kansan ääni kuului Athenis Finlandiae 2010 -kulttuuritapahtumassa


Kolmatta kertaa 23.-28. elokuuta 2010 järjestetty Athenis Finlandiae -tapahtuma keräsi latinan- ja kreikankielen sekä antiikin kulttuurin harrastajien ja ammattilaisten joukon Jyväskylään. Tapahtuma houkutteli ihmisiä kansainvälisestikin tutustumaan ja syventymään aiheeseen erilaisten teemallisten luentosarjojen ja kielikurssien kautta.

Tapahtuman suojelijana toiminut tasavallan presidentti Tarja Halonen painotti tervehdyssanoissaan jokaisen maan todellisen rikkauden olevan sen kansan sivistys. Hän näkee Athenis Finlandiae -tapahtuman oivana esimerkkinä ennakkoluulottomasta kulttuurijuhlasta, joka yhdistää elementtejä antiikin historiasta, tieteestä ja taiteesta ja onnistuu tavoittamaan ihmisiä läheltä ja kaukaa.

Fennomaani ja piirilääkäri Wolmar Schildtin 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi jaettu pronssinen Wolmar Schildt-palkinto luovutettiin tapahtuman päätöspäivänä lauantaina 28. elokuuta maalaislääkäri Tapani Kiminkiselle. Schildtin kolleega Kiminkinen oli palkinnosta silminnähden liikuttunut ja viihdytti paikalle saapunutta yleisöä omaperäisellä tyylillään. Tapani Kiminkinen on edistänyt kansan hyvinvointia ja terveyttä monin eri tavoin niin Keski-Suomen, kuin koko valtakunnan alueella. Kiminkistä on helppo lähestyä ja hänen karismaattista ilmaisuaan ymmärtää. Tämän perusteella kansa valitsi Kiminkisen palkinnon saajaksi. Wolmar Schildtin tavoin Kiminkinen on tullut kansan pariin auttavana ja parantavana ihmisenä. Wolmar Schildt-palkinnon luovutti hänen syntymäkuntansa Laukaan kunnanhallituksen puheenjohtaja Veikko Haverinen.

Pitkin viikkoa Harjun vesilinnasta soinut iltasoitto kantoi tapahtuman sanomaa. Tohtori Erkki Palménin latinaksi kääntämänä, Hannu Ikosen johtaman Studio-kuoron esittämänä Laulu synnyinseudulle sai muodon "Elogium regionis natalis". Musiikillinen tarjonta oli läsnä myös itse tapahtuman ohjelmassa. Lääketieteen latinan terminologiaa säesti kanteleduo Vesper Helsingistä, mieskuoro Sirkkojen ”Rempsetti” esiintyi sadoille ihmisille Kauppakadun Kompassilla ja tapahtuman päätöskonsertissa kaupunginteatterin lavalla konsertoi ihastuttava Maria Lund. Dr. Ammondtin esiintyminen Päijänne-risteilyllä sai kansainvälisen lehdistön edustajat ihastumaan ikuisella kielellä laulettuihin tangoklassikoihin. Onnistuneen risteilyn ja esityksen ansiosta Doctor Ammondtin musiikki säilyttänee asemansa ulkomaisissa medioissa vahvana Suomalaisena vientituotteena.

Kauppakadun kompassilla pidetyt latinistien puheenvuorot pysäyttivät ihmiset kuulemaan mielenkiintoisia anekdootteja ja musiikkia. Venäjän KINOVIA:n kirjeenvaihtaja Ludmila Makoveychu Moskovasta totesikin Kompassilla Jyväskylän olevan todellinen latinankielen pääkaupunki. Tapahtuman varsinaisella pääpaikalla, Jyväskylän yliopiston Musica-rakennuksessa riitti asiasta kiinnostuneita kävijöitä. Tapahtuman kokonaiskävijämäärässä päästiin järjestäjän asettamiin tavoitteisiin. Athenis Finlandiaen yhteydessä Musiikin, Kulttuurin ja Taiteen Edistämisyhdistys ry:n julkaisemasta ”Ne mainiot helleenit” -teoksesta odotetaan tulevan menestys.

Tapahtuman verkkosivuilta www.athenisfinlandiae.com löytyvät luentojen tiivistelmät. Sivustoa päivitetään pitkin tulevaa syksyä ensi kesän ohjelmistolla. Asiasta kiinnostuneita pyydetäänkin tutustumaan rohkeasti sivujen sisältöön.

Musiikin, Kulttuurin ja Taiteen Edistämisyhdistys ry haluaa lausua kiitoksensa kaikille tapahtumaan osallisena olleille, vieraille ja yhteistyökumppaneille, sekä toivottaa kaikki tervetulleiksi seuraavaan antiikin Rooman hengessä järjestettävään Athenis Finlandiae -tapahtumaan 22.-27.8.2011. Tervetuloa - Bene adveneris!


Tuija Melville ja Tapani Kiminkinen Wolmar Schildt-palkinnon luovutustilaisuudessa.



Tiedote 26.8.2010 - Vapaa julkaistavaksi


"Ne mainiot helleenit" julkaistu Athenis Finlandiae -tapahtumassa



Musiikin, kulttuurin ja taiteen edistämisyhdistys ry on julkaissut Athenis Finlandiae 2010 -tapahtuman yhteydessä FM Maija-Leena Kallelan ja dosentti Juhani Sarsilan tuoreimman kirjan, jonka nimi on kolmella kielellä "Ne mainiot helleenit - Tarinoita antiikin Kreikasta", "The Good Old Hellenes - Tales from Ancient Greece", "Hellenes illi eximii - Anecdota antiqua Graeca". Itse teos on myös kolmikielinen, sillä sen kaikkiaan 47 tarinaa kerrotaan suomeksi, englanniksi ja latinaksi. Lisäksi kuhunkin tarinoista liittyy päähenkilön taustaa selvittävä pieni elämäkertateksti.

"Ne mainiot helleenit" vie lukijan lähes tuhannen vuoden aikamatkalle. Hän kohtaa mm. lainsäätäjiä, kuninkaita, valtiomiehiä, runoilijoita, hulluja tai säkenöivän nerokkaita filosofeja sekä ihmisen osaan paneutuneita näytelmäkirjailijoita ja tuimia tai julmia tai odottamattoman humaaneja sotaherroja. Antiikin retoriikan hengessä kirja pyrkii opettamaan, viehättämään ja liikuttamaan lukijaa. Ja kuten historian luojia aina, näitäkin suuria hahmoja seuraa joukko eloisia anekdootteja.

Teos sopii oivallisesti jokaiseen kirjahyllyyn ja erityisesti lahjaksi. Erilaiset tarinat kutsuvat antoisiin lukuhetkiin ajasta ja paikasta riippumatta kansainvälisestikin.

Voit tilata kirjan sähköpostitse osoitteesta af (at) mukuta.fi erikoishintaan 34 euroa.

Muista myös upea Athenis Finlandiae 2011-kalenteri kotiin, työpaikalle tai lahjaksi! Hinta 12 euroa. Tilaukset sähköposteitse af (at) mukuta.fi .


Antiikin kulttuuriperintö ja kielet elävät Jyväskylässä

Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäenkampuksella järjestetään kaikille kiinnostuneille avoin Athenis Finlandiae – tapahtuma 23.–28. elokuuta 2010. Athenis Finlandiae on ottanut tavoitteekseen tehdä antiikin kielistä ja kulttuurista kansan huvia. Ohjelma on hyvä sekoitus tiedettä, taidetta ja viihdettä. Osallistumiskynnys on matala, sillä osallistumismaksu kaikkiin tapahtumiin pidetään hyvin alhaisena, eikä asiaan tarvitse olla aiemmin perehtynyt. Latinan kieltä luonnollisesti viljellään, mutta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ohjelma on suomenkielinen. Tapahtuma järjestetään jo kolmatta kertaa, ja se on vakiinnuttanut asemansa vuosittaisena elokuisena kesätapahtumana Jyväskylässä, Suomen Ateenassa. Vuoden 2010 tapahtuman suojelijaksi on lupautunut tasavallan presidentti Tarja Halonen.

"Athenis Finlandiae" merkitsee "Suomen Ateenassa". Jyväskylä sai lempinimensä Suomen Ateena jo 1850-luvulla, kun kansalliskirjailijamme Elias Lönnrot kirjoitti Jyväskylään Wolmar Styrbjörn Schildtille "Sinä Schildt, joka olet siellä Jyväskylässä, Suomen Ateenassa, tieteen ja taiteen kehdossa." Schildt oli juuri keksinyt sanat "tiede" ja "taide" Jyväskylässä. Leikillinen tokaisu sai myöhemmin katetta, kun Jyväskylään perustettiin ensimmäiset suomenkieliset koulut. Jyväskylä profiloituukin tänään vahvasti koulukaupunkina, sivistyksen ja kulttuurin keskuksena.

Athenis Finlandiae – tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tutustua käytännön latinaan ja antiikin kreikkaan kielikursseilla ja luennoilla, joilla käsitellään antiikin maailman historiaa ja asemaa tänään. Keskiaikana latina oli yleiskieli, jota puhuttiin alueella, joka on lähes sama kuin nykyisten EU-maiden alue. Lähes kaikki EU-maiden kielet ovat saaneet siitä vaikutteita. Ohjelmasisältöä on yleisön pyynnöstä laajennettu myös antiikin kreikan kielikurssilla. Luennoitsijat ovat alansa huippuasiantuntijoita.

Vuoden 2010 tapahtuman yleisteemaksi on valittu filosofia. Iltapäivien yleisöluennoilla elävä latina on vahvasti läsnä myös lääketieteen näkökulmasta. Yksi päivä omistetaan Jyväskylän merkkihenkilölle Wolmar S. Schildtille, jonka 200-vuotisjuhlavuotta vietetään kaupungissa ensi vuonna. Koko kansan kulttuuritapahtumassa tarjotaan myös musiikkinautintoja. Konditoria-alan ammattilaiset ovat innostuneet tuottamaan tapahtuman nimikkoleivokset Athenae ja Luna lucens, joita voi nauttia paikallisissa kahviloissa. Toukokuun lopulla ennen tapahtumaa järjestetään Jyväskylästä matka Kreikan saaristoon saamaan tuntumaa antiikin kulttuuriin sen alkuperäisissä maisemissa.

Tapahtuman järjestäjänä toimii Musiikin, Kulttuurin ja Taiteen Edistämisyhdistys ry.

Lisätietoja: www.athenisfinlandiae.com

Musiikin, Kulttuurin ja Taiteen Edistämisyhdistys, Rauno Hänninen,
040 577 8427, rauno.hanninen@mukuta.fi

ja tapahtumakoordinaattori Athenis Finlandiae, Taru-Maija Heilala-Rasimov,
050 434 7754, af@mukuta.fi


Tervetuloa – Bene adveneritis!



*******************************************************

Athenis Finlandiae 2008- Kansainvälisten mediavieraidemme tunnelmia.



Katso tai lataa hi-quality versio videosta täällä (QuickTime -video)

- Sören Viktorsson, Ruotsi - Sean Crowley, Englanti, BBC World - Marina Zatsepina, Venäjä - Attila Cser, Unkari, Reuters - Tetsuo Yoshimizumi, Japani - Denisa Udroiu, Romania - Arshad Farooq, Englanti - Nestor O.Jardin, President of Cultural Center of the Philippines



Copyright: ViihdeSallap oy
Musiikin, Kulttuurin ja Taiteen Edistämisyhdistys ry
mukutary(at)mukuta.fi
(kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään)
(all rights reserved)